Pelottava syöttö, kiitos vain Petri! ;). Koen olevani ihan mukiinmenevä kysymisessä tänä päivänä, mutta voi miten mutkitteleva ja opintäyteinen matkani onkaan ollut. Koitan selvittää asiaa itsellenikin lähtemällä liikkeelle asiassa riittävän etupellosta ja johdatuksena käytän omia oppimisen polkuja kysyjänä. Uskon voimakkaasti siihen, että kysyminen on taito, jonka voi oppia.
Miksi kysymyksiä ja kysymistä tarvitaan? Miksi kuitenkin lipsahdamme usein automaatiomoodissa oletusten pystymetsään emmekä kysy? Petri avaa asiaa hienosti edellisessä blogissaan: Kaikille meillä lienee muisto menneisyydestä, jossa luokkakaverit tai kollegat nauravat tai hymistelevät kysymyksellesi ja oma olo on vähintään kyseenalainen. Mutta onko tämänkaltaiset tunnemuistot ainut syy siihen, ettemme enää kysy?
Jos pohdimme uudessa yrityksessä aloittavaa ihmistä, rooliin kuuluu vaihe, jossa kaikkea saa (ja vähän pitääkin kysyä). Uusien työntekijöiden ehdoton etu on se, että he ihmettelevät ääneen kaikkea. Tämä työelämän kyselyikä on lyhyt, mutta niin tervetullut. Jokainen uuteen yritykseen saapunut muistaa sen kultaisen kolmen kuukauden ajan, kun uskalsi kysyä mitä vain. Tämän jälkeen ihmiset alkavat olettaa sinun jo tietävän ja kysyminen luontaisesti hiipuu, kunnes useimmilla lakkaa kokonaan. Parisuhteissa tapahtuu sama ilmiö. Miksiköhän se on näin?
Kysymisen vaikeus
Lähdetään liikkeelle seuraavasta kysymyksestä: Mille kaikelle kysyjä asettautuu alttiiksi kysyessään?
Siihen, ettei tiedä. Siihen, ettei ymmärrä. Usein emme edes ymmärrä, mitä kaikkea tiedostamatonta kysymiseen kuuluu. Pelkoa ryhmän ulkopuolelle jäämisestä, noloutta tietämättömyydestä, pelkoa nolatuksi tulemisesta. “Ei hitto, nyt ne toiset tajuavat, etten ymmärrä tästä mitään”
Uskoisin oletusten olevan toinen syy siihen, miksi kysymyskulttuuri korisee henkitoreissaan. Kysyessäni voin saada tietoa, mikä ei sovi ajatusmalleihini ja kysymällä asetan itseni tilaan, jossa oma totuuteni voi saada kolhua. Ehkä siksi on helpompaa olettaa ja toimia oletusten mukaan? Onkohan työyhteisöissä mitään niin paljon henkistä kurjuutta aiheuttavaa toimintaa kuin oletukset toisten kommentteihin ja tapoihin? Rohkeita ovat ne, jotka kysyvät. Siksi esimiesten esimerkkirooli ns. “tyhmien kysymysten” esittäjänä on erinomaisen suuri. Kysyminen on aina luottamuksen osoitus.
Voiko kysymyksen asetella väärin?
Kun reflektoin omaa polkuani esmiehenä ja asiantuntijana, suurin kysymiseen liittyvä ammattitaitoisuuden osoitus on kysyä oikeanlaisia kysymyksiä, oikeaan aikaan.
Jos haluat tulla paremmaksi kysyjäksi, karsi pois seuraavat kysymisen tavat:
- Unohda suljetut kysymykset eli kysymykset, joihin voidaan vastata kyllä tai ei
- Vastauksen sisällään pitävät kysymykset eli ns. johdattelevat kysymykset: Esimerkiksi: “Mielestäni Pekka toimi tuossaa kohtaa vastuuuttomasti-eikö totta?”
- Kysy monta kysymystä kerrallaan ja älä anna toisen vastata edes ensimmäiseen
- Kysy, vaikka et halua tai jaksa kuunnella vastausta
Ethän siis kysy, koska pitää kysyä, jos et ole valmis olemaan läsnä ja kuuntelemaan sitä, mitä toinen sinulle kertoo. Tämä on valitettavasti myös oma henkilökohtainen oppimismatkani, jonka kitkeminen omassa käytöksestä on avannut suurimman mahdollisuuden saada ihmiset vastaamaan ja olemaan läsnä.
Hyvän kysymisen malliesimerkkejä
Millaiset kysymykset sitten ovat hyviä?
Lähdetään liikkeelle mielestäni yhdestä parhaimmista. Se on on Suomen kielen käytetyin kysymyssana: Miksi? “Miksi” ei arvota. “Miksi” ei sisällä piiloviestiä. Konsulttiyhtiö McKinsey käyttää yksinkertaista “5*WHY”-työkalua konsultoidessaan korkean riskin prosessiteollisuutta.
Miksi ihmeessä? Koska sana tarpeeksi montaa kertaa kysyttynä tuo julki totuuden, joka on laiskahkon ajattelumme ja liian nopeiden (automaattisten) vastausten alla. Sama menetelmä toimii niin tapahtumien juurisyyanalyyseissä, riskiarvioinneissa kuin henkilökehittämisen työmenetelmänäkin.
Toinen hyvien kysymysten lähde ovat muut M-alkuiset sanat. Mitä, mikä, milloin, miten: Mitä tehdään? Miten tehdään? Mikä auttaisi asiassa eteenpäin? Milloin tämä olisi hyvä saada liikkeelle? Miten jalkautamme asian? Miten koit tilanteen? M-alkuisiin kysymyksiin pystyy harvoin vastaamaan vain “kyllä “ tai “ei” ja niissä on mukavan leppoisa asenne, vaikka ovatkin kysymyssanoja.
Kolmas toimiva tapa on miettiä etukäteen luettelo “mikä on tähdellisintä”-kysymyksiä. Jos kysyn näin,voiko se avata ihmisessä uusia vastauksia. Tässä muutama esimerkki ajattelun aktivoimiseksi:
-Jos sinulle olisi kaikki maailman aika ja resurssit, miten toteuttaisit asian?
-Jos paras ystäväsi kysyisi sinulta samaa asiaa, miten vastaisit?
-Jos olisit niin rohkea kuin toivot, mikä olisi ensimmäinen askel eteenpäin?
Oma ajatukseni onnistuneesta kysymisestä menee jotenkin näin: Onnistunein kysymys on usein se, jonka vastauksena on hiljaisuus. Hiljaisuudesta kumpuavat ajatukset vaativat ajattelua ja ajattelun kautta tullut vastaus on arvokkaampi kuin pussillinen automaattivastauksia. Toisaalta, ”oikein muotoillut kysymykset voivat avata portteja uuteen ymmärrykseen ja auttaa löytämään ratkaisuvaihtoehtoja esimerkiksi johonkin haastavaan tilanteeseen”, kirjoittaa Mari Lämsä artikkelissaan
Miksi pitää kysyä?
Palataan tilanteeseen, jossa olet opastanut yrityksen uutta työntekijää. Olet puhunut puoli päivää, opastettavasi ei ole kysynyt sinulta ainuttakaan kysymystä. Minkä tunteen tämä herättää? Onko hän kuunnellut ollenkaan? Onko hän niin ujo, ettei uskalla kysyä? Oletko niin ultimaattisen hyvä, että opastettava saa joviaalisti kiinni kaikesta, mitä puhut? Oletko kysynyt häneltä tarkentavia kysymyksiä osallistaen?
Niin. Mielestäni kysyminen on tapa kommunikoida ja asettautua dialogiin. Tarkastaa ja tarkentaa. Kysymällä voi pohtia ääneen, laajentaa tai supistaa tulokulmaa. Kysyminen on luottamusta ja oman tietämättömyytensä eteen astumista. Kysyminen on yksi vuorovaikutuksen muoto, joka on tulevaisuudessa vielä tärkeämpi työelämätaito kuin tänään.
Vanha viisas suomalainen sananlasku on tässä oikean äärellä: Kysyvä ei tieltä eksy. Ärsyttävän oikeassa oleva lause, jonka kaikki lomareissulla auton kanssa hukassa lienevät kirjaimellisesti kokeneet, kun väsyneenä ja kielen kanssa epävarmana pitäisi löytää takaisin kartalle.
Lopuksi
Kysyminen on taito, jonka oppiminen jatkuu läpi elämän. Muistatko vielä ensimmäisen päiväsi työntekijänä? Voisitko kaivaa tästä kokemuksesta himpun siitä rohkeudesta, kun janosit saada tietää ja käyttää kysymisen taitoasi seuraavan kerran, kun hyvä tilaisuus muodostuu? Tai muistaisitko sen helpotuksen tunteen, jonka kuit, kun turistina löysitkin itsesi taas kartalta kehdattuasi kysyä neuvoa. Otetaan tuo tunne mukaan ja käytetään sitä seuraavan kerran, kun pitäisi taas uskaltautua kysymään.
Tarja