Idealouhoksen blogi

Ajatuksia ideakulttuurin ilmiöistä

Tunnustaudun taitavien esihenkilöiden suureksi faniksi. Ja tarkoitan tällä erityisesti niitä henkilöitä, jotka ovat tiimien lähiesihenkilöitä ja onnistuvat työssään. Niitä henkilöitä, jotka ovat siinä johdon, tiimin ja yksilöiden odotusten ristipaineessa. Ja …

Olemme Petrin kanssa viilanneet ja kehittäneet Ideakulttuurin käsitettä ja sen osa-alueita nyt  reilun vuoden verran. Käytännön työssä workshopeissa näkyväksi tulee se, kuinka voimakkaasti ihmiskäsityksemme vaikuttaa ideointiuskallukseen ja toisaalta koko yrityksen …

Tiimin psykososiaalinen kuormitus Kokemukseni ja käsitykseni työn psykososiaalisesta kuormituksesta ovat tähän saakka olleet täysin käytännön työelämästä. Teoreettista pohjaa aiheelle en ole juuri pohtinut tai lukenut. Päätinkin perehtyä aiheeseen vähän syvemmin …

Tämänkertainen blogimme sukeltaa osallisuuden- tuon suomalaiseen työelämään heikosti sujahtavan sanan- saloihin. “Kerro se minulle, niin unohdan sen. Näytä se minulle, niin en ehkä muista sitä. Anna minun osallistua, niin ymmärrän.” …

Onko ideointi ja luovuus teidän organisaatiossanne tärkeää? Mitä tehdä, jos se koetaan tärkeäksi, mutta kyseiset asiat eivät ole strategiassa? Voiko rikas ideakulttuuri kehittyä, jos sillä ei ole strategian kautta tullutta …

Tämä blogikirjoitus sai alkunsa yhdestä yksittäisestä kysymyksestä, minkä saimme viime viikon Idealouhoksen ja Helsingin yrittäjien aamuwebinaarissa ja kysymys meni yksinkertaisuudessaan näin: “Miten saan työntekijäni ideoimaan ja kehittämään liiketoimintaa?” Osallisuudesta puhutaan …

Ideointi, innovointi, uuden luominen kuullostaa mukavalta. Uusien ideoiden keksiminen on mukavaa, mutta mitä hyötyä siitä on? Ideoinnin voi jakaa esimerkiksi niin ideointiin yksilönä ja ryhmänä. Yksilöt tuottavat paljon ideoita yksin, …

Tämänkertainen blogimme  pureutuu ideakulttuuria estäviin tekijöihin, ihmisen biologiaan ja psykologiaan liittyviin tekijöihin (mm.havainnointivirheet). Blogiteksti sai innoituksensa Helena Åhmanin ja Harri Gustafsbergin kirjasta: Tilannetaju, päätä paremmin. Marraskuinen aamukahvihetki työpaikan kahvihuoneessa. Olette …

Ideakulttuuri ja käsitteet Avaan tässä Idealouhoksen ydintä, eli ideakulttuuria. Mitä sillä tarkoitetaan? On tärkeää määritellä ja avata terminologiaa, jotta puhumme yhteistä kieltä ja miellämme asioita samanlaisten “lasien” läpi. Erityisen tähdellistä …

Tervetuloa Idealouhoksen blogin pariin! Kesä vierähti lämmöstä nauttiessa ja kutvoillessa, nyt on Tarjankin aika palata asiapitoisempien tekstien pariin. Petrin erinomainen postaus kuuntelemisen jalosta taidosta löytyy täältä:, koitan jatkojäsentää ajatuksiani kuuntelun …

Kesäloma ja kepeämmät aiheet ovat ohi, myös Idealouhoksen blogissa. Ennen kesälomia kysyimme, nyt kuuntelemme. Kuunteleminen – intro Aluksi haluaisin nostaa esille sen, missä olen törmännyt kuuntelemiseen aiheena ensimmäisenä ja viimeiseksi. …

Tämänkertainen blogimme makustelee lapsuuden muistoja ja sitä, mitä lapsuuden kesistä voisi ottaa oppia nykyiseen elämään. Jos siis kaipaat asiapitoista tekstiä ideakulttuurista tai muutoksesta, palaa blogiin elokuussa. Heinäkuun tekstit ovat kepeää …

Heinäkuussa blogia kirjoitellaan keveymmällä otteella, ja elokuussa taas paluu painavampaan asiaan. Tämän blogin aiheena palautuminen.  On juhannusviikonlopun sunnuntai. Tarkoituksenani on juosta tosi pitkä lenkki, koska tähtäimessä on Vaarojen Juoksi lokakuun …

Tämänkertainen blogimme  pureutuu implementoinnin- tuon sanahirviön- saloihin. Muistan vuoden 2017 syksyisen iltapäivän selkeästi. Seisoin erään kongressikeskuksen parkkipaikalla kaksipäiväisen implementointitapahtuman jälkeen ja mietin kelmeässä iltapäiväauringossa sitä ajatusten määrää, jota päivät olivat …

Pelottava syöttö, kiitos vain Petri! ;). Koen olevani ihan mukiinmenevä kysymisessä tänä päivänä, mutta voi miten mutkitteleva ja opintäyteinen matkani onkaan ollut. Koitan selvittää asiaa itsellenikin lähtemällä liikkeelle asiassa riittävän …

Kysyminen, tämän asian kanssa olen joskus tuskastellut. En koe olleeni hyvä kysymään kysymyksiä. Viime vuosina olen kuitenkin kiinnittänyt tähän paljon huomiota, ja pyrkinyt olemaan aktiivisempi kysyjä. Ihailen henkilöitä, jotka osaavat …

“Miltä se tuntuisi elättää itsensä omalla työllään? “Miltähän se tuntuisi tehdä asioita omasta näkemyksestään käsin?”  Nämä kaksi ajatusta eivät ole jättäneet  minua rauhaan viimeisen parin vuoden aikana. Olen utelias organisaatiokasvatti, …

Jonkun loppu on usein uuden alku. Niin tälläkin kertaa. Lähes 20 vuoden ura lääkealalla tuli päätökseen viime vuoden syksynä. Ei sen takia etteikö ura alalla olisi voinut jatkua, vaan sen …