Alku – osa 1

Alku – osa 1

Jonkun loppu on usein uuden alku. Niin tälläkin kertaa. Lähes 20 vuoden ura lääkealalla tuli päätökseen viime vuoden syksynä. Ei sen takia etteikö ura alalla olisi voinut jatkua, vaan sen takia, että päätin toisin. Toki alkusysäyksen antoi se, että edustamani yritys lopetti myynti- ja markkinointitoiminnot Pohjoismaissa. Sen myötä tuli mahdollisuus hengähtää ja miettiä mitä oikeastaan uraltaan haluaa.

Olen aina halunnut tehdä jotain omaa. Tuskin olen ainoa, joka on kuitenkin miettinyt päänsä puhki erilaisia esteitä haaveen toteuttamiselle. Ja niinhän se usein menee, että esimerkiksi taloudellinen turvallisuus on niin tärkeää, että yrittäjäksi siirtyminen pelottaa. Nyt päätös oli monen tekijän summa ja oikeastaan voisi sanoa, että tilanne oli otollinen siirtyä yrittäjäksi. Ja kyllä, otollinen tilanne koronastakin huolimatta.

Idealouhos syntyy

Idealouhoksen syntyprosessi on mielenkiintoinen, ja on helpompi jälkikäteen huomata kuinka lopulta omat ja liikekumppanini Tarjan kokemukset vuosien varrelta auttoivat muotoilemaan Idealouhoksesta näköisensä. Prosessi lähti liikkeelle yhdestä palvelusta ja sen sparrailusta Tarjan kanssa. Viikkojen aikana palasimme kuitenkin äärimmäisten kysymysten ääreen meidän omista arvoista ja miksi tätä haluamme tehdä. (Tästä lisää toiste!) Samalla tuli mahdollisuus opiskella, lukea ja miettiä. Oli aikaa lukea ja kuunnella kirjoja, joihin ei ole ollut aikaa perehtyä. Ja toisaalta oli mahdollisuus palata mainioihin kirjoihin, joita olen lukenut ehkä vuosia sitten. Näitä oli aikaa pohtia ja tehdä kirjoista omia poimintoja ja tulkintoja. Lopulta mieleen avautui omat kokemukset organisaatioissa vuosien varrelta. Mitkä asiat ovat toimineet, mitkä asiat ovat saaneet tiimit menestymään, mitkä asiat saa ihmiset innostumaan, menestymään ja kasvamaan. Ja toisaalta epäonnistumiset, kokemukset siitä, mikä tukehduttaa ja hidastaa organisaatioiden toimintaa ja rapauttaa kilpailuetua. Mitkä asiat saa ihmiset lannistumaan ja epämotivoitumaan. Jatkoimme Tarjan kanssa sparrailua, pohdintaa ja ideointia. Voisi sanoa, että Idealouhokseen kiteytyi vuosikymmenten kokemus ja muutaman kuukauden idea- ja innovaatioprosessi. Lopulta siitä kaikesta syntyi Idealouhos edistämään ideakulttuuria suomalaisissa yrityksissä.  

Kiitos

Tämä kaikki ei rakentunut yksin. Ennen kaikkea kiitos Tarjalle, jonka kanssa tämän loimme. Yhdessä saimme aikaan jo nyt enemmän, ja jatkossa vielä enemmän. Lisäksi kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet ja sparranneet tälle tielle ryhtymisessä, yrityksen perustamisessa ja Idealouhoksen rakentumisessa. Kiitos!

Lopuksi

Aloitamme toimintaamme vähitellen, joten laita jo sähköpostia tai varaa vaikka aika kalenteristani. Jutellaan, miten voimme auttaa sinua ja organisaatiotasi. Tai jutellaan muuten vaan. Joka tapauksessa kannattaa napauttaa yhteyspyyntö Linkedinissä. Heitän seuraavaan blogikirjoitukseen pallon Tarjalle, ja miten ihmeessä hän tähän kaikkeen päätyi.

Petri Määttä
petri.maatta@idealouhos.fi
Varaa Google Meets: Nettikalenteriin (https://calendly.com/petri-maatta)
Linkedin (https://www.linkedin.com/in/petrimaatta79)